Distrupol

Distrupolin voittokulku etenee Pohjoismaissa

Distrupolin pohjoismainen osa, Univarin jäsenyhtiö ja johtava eurooppalainen polymeeritoimittaja, teknisten ratkaisujen ja palveluiden toimittaja on vahvistanut tiiminsä ja nostanut profiiliaan tehokkaasti Pohjoismaissa. Yhtiön mukanaolo Lahden Muovi Plastics 2002 näyttelyssä oli tähänastisista tapahtumista tärkein. Distrupolin koko suomalainen organisaatio oli mukana tapahtumassa.

Distrupolin Pohjoismaista vastaava myyntijohtaja Thomas Andersson sanoi: ”Muovi Plastics palvelee hyvin paikallisia markkinoita ja messut tarjoavat hyvän tilannekatsauksen alan tilasta paikallisella tasolla. Tapahtuma antaa mahdollisuuden kohdata kasvokkain käytännössä kaikki nykyiset sekä myös potentiaaliset asiakkaat. Tästä syystä Muovi Plastics tapahtuma on hyödyllisempi kuin suuret kansainväliset vastaavat tapahtumat." Muovi Plastics tapahtuma järjestetään joka kolmas vuosi ja perusnäytteilleasettajia on 130. Tapahtumaan osallistuu säännöllisesti noin 6000-8 000 muovialan ammattilaista Pohjoismaista.

“Näyttely oli meille erityisen tärkeä, koska kyseessä oli Distrupolin ensimmäiset messut Pohjoismaissa sen jälkeen, kun Distrupol ja MBS Plastics yhdistyivät viime vuoden lokakuussa", Thomas Andersson kertoo. “Messujen avulla pystyimme esittelemään uuden tiimimme entistäkin laajemmalle yleisölle. Meille oli erittäin tärkeää saada esitellä Tom Guldbrand uutena Suomen liiketoiminnoista vastaavana Business Area Managerina.”

Tom Guldbrand tuli Distrupoliin tämän vuoden toukokuussa. Hän toi mukanaan yli 20 vuoden kokemuksen Suomen muovialasta. Hän työskenteli aiemmin Dow Corningilla ja Bayerilla. Tom Guldbrand johtaa Suomen ryhmää, johon kuuluvat myös Jari Kantonen ja Tiina Sundqvist, joilla on runsaasti tekniikkaan, myyntiin ja asiakaspalveluun liittyvää kokemusta.

“Distrupol on markkinajohtaja Pohjoismaissa, mutta lisäkehitykselle ja lisäkasvulle on edelleen tilaa. Luotamme siihen, että meillä on oikeat ihmiset ja tuotteet, jotta pystymme ylittämään asiakkaidemme odotukset", Andersson sanoo lopuksi.


Notes for Editors

Tietoja Distrupolista

Distrupol on yksi johtavista jakelu- ja tekniikkapalveluiden toimittajista Euroopan polymeeriteollisuudelle. Sillä on johtava markkina-asema Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Pohjoismaissa. Distrupol on Univar NV:n tytäryhtiö ja sen pääkonttori on Ison-Britannian Chertseyssä ja sillä on myyntikonttorit ja varastot Tanskassa, Suomessa, Ranskassa, Irlannissa, Alankomaissa, Norjassa ja Ruotsissa Ison-Britannian lisäksi. Lisätietoja: www.distrupol.com.

Tietoja Univar

Univar NV on johtava kemianteollisuuden tuotteiden jakelija Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Yhtiö palvelee asiakkaitaan laajalla tuotevalikoimalla, joka on koottu maailman johtavien kemianteollisuuden tuotteiden valmistajilta. Asiakaskuntaan kuuluu elintarviketeollisuuden, lääketeollisuuden, kosmetiikka-alan, luonnonvara-alan, puhdistusaineteollisuuden ja pinnoiteteollisuuden yrityksiä. Palvelemme asiakkaitamme laajan verkoston kautta, johon kuuluu 195 palvelukeskusta Yhdysvalloissa, Kanadassa ja 14 Euroopan maassa. Lisätietoja: www.univarcorp.com.

Related images

Tom Guldbrand johtaa Suomen ryhmää, johon kuuluvat myös Jari Kantonen ja Tiina Sundqvist, joilla on runsaasti tekniikkaan, myyntiin ja asiakaspalveluun liittyvää kokemusta.(Photo Distrupol DISTPR016FI)

 

 

Share

 

More news from